Elio Vittorini: Vierailu



Tämä romaani on Italian uuden proosan klassikko. Kirjallisuudelle se on merkinnyt samaa kuin neorealistiset filmit elokuvalle; sen tyyli on antanut äänen koko uudelle romaanitaiteelle, sen ihmiset elävät lukijassa, sen hiljainen eetos rohkaisee moraaliseen ja poliittiseen tiedostamiseen. Se on kestänyt lukemista tuntijoiden salongeissa yhtä hyvin kuin partisaanien vuoristoleireillä. Kotimaassaan se elää jatkuvasti sytyttävää elämäänsä. 
Vierailu on kolme päivää ja kolme yötä kestävä odysseia Sisiliaan. Kaupunkilaistunut Silvestro haluaa viidentoista vuoden jälkeen nähdä äitinsä ja kotikylänsä. Hän lähtee nykyajasta, 30-luvun lopun teollisesta ja fasistisesta Milanosta, jossa Espanjan sodan uutiset enteilevät uutta maailmanpaloa. Hän saapuu tuuliseen vuoristokylään, jossa ihmisten köyhyys ja malaria on sama kuin tuhansia vuosia sitten. Hän palaa takaisin.
Mutta matkallaan hän on hitaissa junissa, ahtaissa kyökeissä ja hämärässä kapakassa kohdannut ihmisiä, jotka ovat panneet hänet liikkeeseen. Hänen tyyni toivottomuutensa on vaihtunut aktiivisemmaksi uusien tehtävien tajuamiseksi. Kuin huomaamatta asiat ovat vaikuttaneet Silvestroon, ja samalla tavalla ne läpäisevät lukijan.


Takakannen sanat ovat mahtipontisinta settiä pitkiin aikoihin - aivan mikä tahansa kirjakaupan hyllyn yhdentekevyys ei voi olla teos, jolla on pokkaa julistaa jo takakannessa olevansa uuden proosan klassikko sekä uuden romaanitaiteen alkulähde. Tai ei ehkä kirjakaupan, onhan painos 70-luvulta ja nide kierrätyskirjahyllyn aarteita. En itse lähtisi kieltämään takakannen hehkutusta jo siksi, etten tunne italialaista uutta proosaa tai Vierailun mainetta kotimaassaan. Omasta puolestani voin kylläkin sanoa, että aika harvoin teoksen ensimmäinen sivu tekee näin suuren vaikutuksen. 

Vittorinin kieli on yksinkertaisella tavalla loistokasta. Virkkeet vyöryvät pitkänä, maalailevana ketjuna, jota rytmittää hyvin ytimekäs ja niukkasanainen dialogi. Eleet ja äännähdykset, vuorovaikutuksen pienet merkitsevät eleet saavat tilaa kertoa omaa tarinaansa. Luvut ovat muutamia sivuja pitkiä, mutta teksti ei tunnu katkonaiselta, sillä luvut vaihtuvat hyvin luontevissa kohdissa, aivan kuin suullisesti kerrotun tarinan taukoina. Teksti onnistuu kietomaan lukijan Sisilian näkymiin, makuihin, hajuihin ja elämään varsin miellyttävällä ja sydäntäsärkevällä tavalla.

Ainoa ongelmalliseksi muodostunut osa-alue teoksessa oli kulttuuriympäristö eli 30-luvun Sisilia, sillä en tiennyt siitä juurikaan mitään. Toisaalta oli erittäin mielenkiintoista lukea aikalaiskuvausta köyhän työväen elämästä, mutta useammin kuin kerran hiipi mielen perukoille tunne, että jokin kulttuuriviittaus livahti juuri ohitse tai jokin henkilöiden reaktio tai toiminta ei avautunut aivan täysin. 

Harmillisesti siten Vierailun jälkimakuihin lukeutui pieni epätietoisuus ja tunne siitä, ettei teos ollut avautunut aivan kaiken potentiaalinsa mittakaavassa. Positiivisesti ajatellen nämäkin piirteet voi lisätä teoksen uudelleenlukuarvoa parantavaksi, sillä jo näin kertalukemalta Vierailu tuntui herättävän mitä moninaisempia kysymyksiä, joiden ratkaisua varten uudelleenluku jo kangasteli mielessä - vaikka tuskin koittaakaan ihan lähiaikoina. 

Takakansiteksti tarjoaa tulkinnallisen kehyksen, jonka mukaan Vierailu kuvaa passivoituneen yksilön muuttumista yhteiskunnallisesti aktiiviseksi. Usein en voinut estää mielleyhtymiä Gorkin Äitiin, jossa tarinan kaari on aika samantapainen, joskin dramaattisempi; Vierailun päähenkilön kohdalla kehitys tapahtuu pitkälti mielen sisäisinä prosesseina ja pohdiskeluna Sisilian ympäristössä, eikä suoranaiseen poliittiseen toimintaan ryhdytä ainakaan teoksen sivuilla. Yhteistä Äidin kanssa Vierailulla on myös kirjailijan voimakas poliittisen aktivismin tausta. Silti näkisin takakansitekstin lailla Vierailun ansioiden olevan merkittävimmillään tekstuaalisen taiteen osa-alueella, vaikka kieltämättä sillä monitahoista sanottavaa onkin.

Vierailu on kertomus, jossa riittää vielä moneksi lukukerraksi tarkasteltavaa ja ajateltavaa rakenteelliselta ja sisällölliseltä kannalta. Tämä kierrätyskirja on ehdottomasti tullut hyllyyni jäädäkseen.

---

Elio Vittorini 1966/1977: Vierailu
Suom. Pirkko Peltonen
Gummerus. Jyväskylä. 
219s. 
Kansi: Matti Louhi

Kommentit

  1. Moi! Sait blogissamme tunnustusta ja kutsun mukaan Liebster Awardsiin, käypä katsomassa:

    http://opuseka.blogspot.fi/2015/11/liebster-award.html

    -Petter

    VastaaPoista
  2. Hei! Kiva löytää blogiisi, suht uuteen näköjään. Tämä italialainen minua kiinnosti heti, pitkäaikaisena Italian harrastajana. Tosin tässä on pari mietityttävää asiaa. Kuvaat tyylin helppolukuiseksi, vaikka sisältääkin pitkiä ja maalailevia lauseita. Nämä eivät ole minulle ihan mieleisimpiä. Olen lakonisen tyylin ihailija, mutta jos ne on noin rytmitetty hyvällä dialogilla, kuulostaa sitten taas aika tyylikkäältä.

    Toinen juttu on, että onko tämä jo poliittiselta näkökulmaltaan luokiteltavissa ns. tendenssikirjallisuudeksi? Se ja sen tuputtavuus on kyllä aika ikävystyttävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tänne löysit! Maalailevaa tai vyöryvää tyyli kyllä on, tässä esimerkkikatkelma:
      "Meri oli musta, talvinen, ja yläkannella, ylätasangolla seistessäni minä tunsin itseni uudestaan pojaksi joka hengitti tuulta sisäänsä, ahmi sateisena aamuna merta kummankin puolen rantaa täynnä kaupunkeja, kyliä, röykkiöitä."
      Dialogi puolestaan on lakonisempaa, joka on mielestäni onnistunut ratkaisu. Suosittelen tyylin puolesta ainakin makustelemaan.

      Tendenssikirjallisuus taas - kaipa sitä sellaiseksi voisi luonnehtia. Toisaalta melko paljon on jätetty symbolisen kerronnan varaan ja suoraan sanottuna minulla oli välillä vaikeuksia tunnistaa tuota symboliikkaa. En siis sanoisi, että Vierailu edustaisi ainakaan saarnaavinta osaa lajista, esimerkiksi käydyt keskustelut ovat sisällöltään pitkälti hyvin arkisia.

      Poista

Lähetä kommentti

Viikon luetuimmat