Ogawa Yoko: Professori ja taloudenhoitaja

 

Tässä viehättävässä japanilaisessa romaanissa ovat keskiössä muistin hauraus ja matematiikan kauneus. Entinen matematiikan professori, jonka onnettomuudessa vaurioitunut muisti ulottuu vain 80 minuutin päähän, saa uuden taloudenhoitajan. Vaikka he kohtaavat ja esittäytytvät joka aamu kuin ensi kertaa, kasvaa heidän välilleen vahva ja ainutlaatuinen suhde. Professorin aivot eivät kykene luomaan uusia muistoja, mutta ne ovat täynnä elegantteja yhtälöitä ja kykenevät ratkaisemaan vaikaeita matemaattisia ongelmia. Omalaatuisella tavallaan professori johdattaa taloudenhoitajan ja tämän kymmenvuotiaan pojan matematiikan maailman runollisuuden ja lohdun äärelle ja opettaa heille, kuinka elää täysin tässä hetkessä.

Nyt täytyy heti alkuun sanoa, että takakansitekstissä on jotain pikkuriikkisen ällöttävää. En siis ollut lukenut takakansitekstiä ennen kuin vasta kirjatessani sitä tämän blogitekstin alkuun. Äklöä on oikeastaan vain viimeinen virke, jossa yhtäkkiä lyödään päälle jonkinlainen self-help-diskurssi ja kuulostetaan aivan jutulta, joka voisi paljastua Helsingin Sanomien Elämä-kategorian klikkiotsikon takaa. Tilannehan on se, että sellainen pelkistys ei lainkaan tee oikeutta tälle teokselle.

Olin törmännyt ensi kerran tähän teokseen kirjablogeissa joitakin vuosia sitten, kun se oli yhteen aikaan "kirjablogivillitys" eli luettuna joka toisessa blogissa lyhyen aikavälin sisällä. En siinä vaiheessa oikeastaan juuri lukenut siitä kirjoitettuja tekstejä, mutta nimi jäi mieleen. Tai ainakin kirjan nimi, sillä  kirjailijan nimen oikeampi romanisointi näyttää olevan Ogawa Yōko. 

 

Jostain hämäräksi jäävästä syystä kustantaja on päättänyt jättää pitkää vokaalia osoittavan viivan pois kirjailijan etunimestä, mikä on ehkä vähän samansuuntainen valinta kuin että kansainvälisessä julkaisussa suomalaiskirjailijan nimestä jätettäisiin Ä:n tai Ö:n pisteet pois. Todennäköisesti kyse on merkistö- tai käytäntöasiasta, mutta se tietysti ohjaa myös lausumaan nimen väärin. Sillä on toki aika harvassa tilanteessa yhtään mitään väliä, mutta olen itse sentyyppinen persoona, että tällaiset yksityiskohdat kiinnostavat.

Ogawa on arvostettu kirjailija, kuten huomaa hänen kymmeniä teoksia käsittävästä julkaisuluettelostaan sekä edustavasta palkintolistastaan, jossa komeilevat mm. Akutagawa- ja Tanizaki-palkinnot ja myös monet kansainväliset palkinnot. On mukavaa, että häneltä on käännetty Professorin ja taloudenhoitajan lisäksi jo toinenkin teos, kun englanniksi on käännöksiä jo melkein kymmenen.

 

Pidin kovasti tämän teoksen lukemisesta. Sen ilmava ja helposti soljuva teksti sai sivut kääntymään nopeasti, ja vaikka teoksessa käsiteltiin vakavia ja surumielisiä asioita - niiden arkisten ohella - sävy ei missään vaiheessa mennyt kovin synkäksi. Oikeastaan minulle tuli sellainen olo, että tämä teos on kuin kirjamuotoinen, arkirealistiseen ympäristöön sijoittuva Ghibli-elokuva, jossa on juuri sopivassa suhteessa elämäniloa ja surumielisiä sävyjä, jotta lukijalle jää oikein hyvä mieli ja muisto syvästä kokemuksesta. Tämähän ei siis ole itsessään huono asia. Luulen, että teoksesta jää montakin kohtaa mieleen niiden lämpöisyyden ja hetkeen pysähtyvyyden vuoksi, vaikka mitään elämää suurempaa oivallusta ei teos tarjonnutkaan.

 

Ogawa tunnetaan erityisesti psykologisesta kerrontaotteestaan. Teoksen kertojan, nimessäkin mainitun taloudenhoitajan, sisäisyyttä kuvataan pitkälti hienovaraisesti tekojen kautta. En oikeastaan ensin kiinnittänyt häneen hahmona juurikaan huomiota, vaan ajattelin hänen olevan vain tapa tarkastella professoria, joka olisi sitten varsinaisesti teoksen keskiössä. Ehkä niinkin, mutta erityisen kiinnostuneena seurasin kertojan itsensä suhdetta matematiikkaan, johon hän teoksessa oppii syventymään ja jonka luonne tekee häneen suuren vaikutuksen. Tajusin, että olen lukenut hyvin harvoja kirjoja, joissa keskeisenä juonikuviona on naishahmon perehtyminen johonkin asiasisältöön tai tieteeseen.

 

Toki ihmissuhteet muodostivat teoksen varsinaisen emotionaalisen ytimen. Professori, taloudenhoitaja ja taloudenhoitajan nuori poika muodostavat kolmikon, jonka dynamiikka on kuvattu herkällä tavalla. Taustalla häämötti myös japanilaisessa fiktiossa peruskauraa oleva ajatus siitä, että kaikki ihmiset, joiden kanssa olemme tekemisissä, jättävät meihin jäljen tai opettavat meille jotain - tässä teoksessa erityisen konkreettisesti suoranaisten oppituntien muodossa, vaikka varsinaiset oivallukset usein tapahtuvatkin niiden ulkopuolella, arjen lomassa.

 

Matematiikka on teoksessa sen verran suuressa roolissa, että ehkä voisi leikillisesti kuvata sitä neljänneksi keskeiseksi hahmoksi. Tekstin seassa on kaavoja eikä dialogissakaan matematiikkaa ohiteta pelkkänä kuorrutuksena, vaan se on kudottu aivan tarinan ytimeen asti. Tätä teosta varten on selvästi tehty runsaasti huolellista taustatyötä, vaikka näin humanistina olen huono matemaattista osuutta kovin asiantuntevasti arvioimaan. Pidin kuitenkin tästä aihevalinnasta, joka sopi erittäin hyvin teokseen antaen sille omalaatuisen ja muistettavan luonteen. Tavallaan harmi, että teoksen alkuperäinen nimi, joka painotti professorin suhdetta matematiikkaan, ei ollut kuitenkaan käännöksen nimen pohjalla. Varmaankin takana on jokin kohderyhmäkysymys.

 

Tähän loppuun en voi kuitenkaan olla vielä ihmettelemättä joitakin lokalisointivalintoja. Ensinnäkin kummastutti nimien järjestyksen kääntäminen. Tavallaan on vielä ymmärrettävissä - joskin minusta aika heikosti perusteltavissa - miksi edelleen vaikkapa Ylellä kirjoitetaan uutisoinnissa japanilaiset nimet "etunimi sukunimi", vaikka korealaisten ja kiinalaisten nimien annetaan olla tyypillisessä "sukunimi etunimi" -järjestyksessä. Mutta nimien kääntäminen länsimaiseen järjestykseen japanilaisessa, Japaniin sijoittuvassa fiktiossa on minusta ollut aina erityisen tympeää lokalisointia. Kai se on jokin linjaus, joka sitten toivottavasti pian muuttuu.

 

Toinen mietityttävä asia oli "Jumalan" käsite, joka esiintyi kirjassa yhden ainoan kerran, mutta joka kuulosti erittäin kristilliseltä muotoilulta. Toki Japanissa on myös kristittyjä ja alkuteoksessa on voitu viitata kristinuskon Jumalaan, mutta olen nähnyt sellaistakin lokalisointia, jossa kirjaimellisesti "taivasta" tarkoittava ja johonkin kohtalonomaiseen suurempaan universumin voimaan viittaava sana on käännetty suoraviivaisesti "Jumalaksi" isolla alkukirjaimella. Ei käynyt selväksi, mistä tässä kohtaa oli kyse, mutta lokalisaatiolinjan perusteella pelkäsin vähän jälkimmäistä vaihtoehtoa.

Onneksi nämä pikkuseikat eivät juuri lukukokemusta haitanneet. Jäin vain pohtimaan, että mitähän muuta on lokalisoitu pois tavalla, jota en ole osannut edes jäädä kaipaamaan. Joka tapauksessa lukukokemuksena Professori ja taloudenhoitaja oli pehmoinen ja myönteinen teos, joka suorastaan palautti lukuintoni muutaman kuukauden lamaannuksen ja hitaan jokusen sivun viikkotahdin jälkeen. Elämän pientä ja suurta kauneutta ihaileva teos sopi juuri täydellisesti valoisiin kevätiltoihin.

---

Ogawa Yōko 2003/2016: Professori ja taloudenhoitaja

Suom. Antti Valkama

Tammi. Helsinki.

286s.

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti