Chang Jung: Villijoutsenet

Kolme kiinalaista naista: isoäiti, äiti ja tytär.

Näiden kolmen naisen elämänkohtaloista kirja laajenee kuvaukseksi elämästä tämän vuosisadan Kiinassa keisarien ajalta Tiananmenin aukion tapahtumiin. Se näyttää todellisuuden jota historiankirjat eivät koskaan tavoita. Tästä kirjasta puhutaan nyt kaikkialla.

Kirjan tarina on Jung Changin oman perheen tarina.

Otin tämän teoksen luettavakseni hieman vastahakoisesti. Minulle oli suositeltu sitä useampaan kertaan, mutta luettuani jo aikoinani Jiang Ji Lin Punaisen huivin ajattelin, että tämä kulma oli jo nähty: nuoren naisen elämäkerralliset muistelmat kulttuurivallankumouksesta. Onneksi kuitenkin tartuin Villijoutseniin, sillä kuten - aika ylimalkaisesti silmäilemäni - takakansitekstikin lupaa, teos alkaa 1800-luvun puolelta ja valottaa myös niitä olosuhteita, joissa Kiinan kommunistinen vallankumous sai jalansijaa.

Ilokseni Villijoutsenet oli jotain muuta kuin mitä (sinänsä ihan ansiokas) Punainen huivi. Chang ei kuvaa ainoastaan henkilökohtaisia kokemuksia, vaan punoo ne osuvasti ja asiantuntevasti osaksi suurempaa yhteiskunnallista ja kulttuurista kehystä. Hänen itsensä, äitinsä ja isoäitinsä elämänkokemukset ovat aina osa suurempaa ilmiötä, jota Chang kuvaa paitsi näkökulmahenkilöiden myös heidän tuttavapiiriensä ja poliittisten virtausten kautta. Tällainen kokonaisuus on vähemmän "mikä hurja elämä!" -kirjallisuutta ja enemmän yhteiskunnallista analyysia. 

Erityisesti syvyyttä antaa kolmen sukupolven tarina, joka näyttää Kiinan 1900-luvun historian eri vaiheiden hyvät ja huonot puolet. Changin teksti on vilpitöntä ja älyllisesti rehellistä: esimerkiksi kommunistisesta hallinnosta kerrotaan sekä sen ansiot että puutteet. Mikään ei ole mustavalkoista, ja Chang sanallistaa myös kulttuurillisia ja yhteiskunnallisia virtauksia, jotka olivat luomassa erilaisia ilmiöitä. Tätä teosta lukiessani minusta alkoi ensi kerran tuntua, että osasin nähdä ne oleelliset linjat, jotka ovat ohjanneet Kiinan historiaa 1900-luvun aikana.

Tietysti teoksen elämäkerrallisuus toi ne tavalliset hankaluutensa. Kaiken aikaa sai olla muistuttamassa itseään, että luen nyt kaikesta huolimatta muistelmafiktiota, jolla on vankka totuuspohja, mutta kyse on silti jonkinasteisesta kaunokirjallistamisesta. Yritin olla tapani mukaan ottamatta teosta sanasta sanaan totuutena, vaan pikemminkin lähteisiin perustuvana ihmis- ja ajankuvana. Teoksessa on keskeisten hahmojen lisäksi myös valtava määrä lyhyemmin tai tuokiokuvina näytettyjä ihmiskohtaloita, jotka todella antoivat vaikutelman koko yhteiskunnan läpileikkauksesta.

Tällaisenaan teoksessa onkin historiallisen dokumentin tuntua, vaikka hieman jäinkin kaipaamaan tietoa siitä, mitä kaikkia lähteitä teoksen kirjoituksessa on käytetty esimerkiksi Maon hallinnon kulissien takaisen juonittelun suhteen. Lähdeluetteloa teos ei sisällä, mutta sen sijaan siinä on henkilöhaku, sukupuu ja liite Changin perhevalokuvista. Ei sillä, että olisin yhtään lähdettä itse tuntenut, mutta jäi kiinnostamaan, millaisia lähteitä ylipäätään on aiheesta käytettävissä.

Teos kuvaa erilaisia levottomia aikoja, ja niinpä on selvää, että siinä on myös monia kuvauksia heikon hallinnon, miehitysten ja diktatuurin alaisuudessa tehdyistä vääryyksistä ja kauheuksista. Hänen isoäitinsä ja äitinsä ovat saaneet taistella tiensä monenlaisten vastoinkäymisten ja vaikeiden tilanteiden lävitse, ja vaikka Chang itse on ollut yhteiskunnan eliittiin kuuluvan perheen lapsi, hänenkin elämäänsä käänteen toi viimeistään hänen etuoikeutensa taanneen kommunistisen järjestelmän romuttaminen Maon diktatuuriin pyrkivässä kulttuurivallankumouksessa.

Ehkä erityisesti sen vuoksi teoksen runollisen kauniit kuvaukset kiinalaisesta luonnosta ja maaseudusta jäivät mieleen suoranaisena valonsäteenä kaiken keskellä. Luonnon kuvauksella on toki pitkät perinteetkin, mutta vaikka Chang arvostelee sekä joitakin kiinalaisen kulttuurin piirteitä - ja muutoksia - että suurta määrää maassa tehtyjä poliittisia päätöksiä, näissä vilpittömissä rakkaudentunnustuksissa Kiinan luonnolle näkyy aidoimmillaan myös kiintymystä maahan, jossa hän on kasvanut ja joutunut kokemaan niin monia henkilökohtaisia tragedioita.

Teos on silti ensisijaisesti perheen tarina. Perhe nousee luontoakin tärkeämmäksi emotionaaliseksi ytimeksi. Isoäiti ja äiti kulkevat keskeisinä henkilöinä mukana koko teoksen ajan, silloinkin vielä kun painopiste on jo Changissa itsessään, ja heissä henkilöityy Kiinan 1900-luku. Tärkeä hahmo on myös Changin isä, joka on periaatteitaan vaaliva aatteen mies, mutta joka saa pettyä maailmaan, jota oli mukana rakentamassa. Myös Changin sisaruksien elämänkohtalot kerrotaan, vaikka he jäävätkin isoäidin, äidin ja isän vivahteikkaiden luonnekuvien varjoon. Vaikka vaikeuksista tai tunteista puhuminen ei kuulu asiaan, perhe pitää toisistaan huolta parhaansa mukaan.

Kuten mainittua, Chang esittelee pitkin teosta varsin mielenkiintoisesti myös kiinalaisen kulttuurin asenneilmapiiriä. Huomioni kiinnittyi erääseen Villijoutsenien mainitsemaan yksityiskohtaan: epäluottamus virkamiehiin oli iskostunut syvälle kiinalaiseen kulttuuriin jo vuosisatoja aiemmin. Taustalla oli nepotismiin pohjaava korruptio, joka oli jo pitkään ollut "maan tapa". Tämä taustoitus on kiintoisa siihen nähden, että aiemmin lukemassani valikoimassa 1600-luvun kertomuksia virkamies oli aina jutun sankari. Nyt aloin yhtäkkiä epäillä, että virkamiessankarissa on ollut jo silloin 1600-luvulla jonkinlainen ironinen pilke silmäkulmassa.

Ainoa mieto lukukokemusta hämmentänyt seikka liittyi suomennokseen, joka suurena kokonaisuutena oli kielellisesti rikasta, sujuvaa ja laadukasta luettavaa. Teoshan on siis kirjoitettu alun alkaen englanniksi. Kuitenkin useamman kerran suomennoksessa oli jätetty kokonaan tai osittain kääntämättä kasvien nimiä, vaikka niillä olisi suomenkielisetkin vastineet. Yksi esimerkki on teoksessa mainittu "gingkopuu", jonka oikea suomenkielinen nimitys on neidonhiuspuu. "Pummelonsiemen" tarkoittaen pomelonsiementä on kai joskus esiintynytkin ihan suomen kielessä (ainakin Wikipedian mukaan, ei löydy Kotuksesta). En tiedä, onko tämä ollut jonkinlainen virhe, joka on mennyt läpi oikoluvussa, vai onko 90-luvulla ollut vain sitten erilaiset käännöslinjaukset.

En arvannut tämän teoksen lainaan saadessani, että se tulisi olemaan näin mielenkiintoinen. Changin teksti on hyvin mukaansatempaavaa, ja tapahtumat kuvataan suoraan mutta samalla hyvällä maulla. Tämä teos ei missään nimessä ole paljastuskirja, vaan kolmesta kasvutarinasta versova sävykäs kertomus perheestä historian aalloilla. Tai oikeammin ruorissa, sillä vaikka teoksen henkilöt eivät voi moneen asiaan vaikuttaa, he pyrkivät aina aktiivisesti tekemään parhaansa paremman huomisen eteen.

---

Chang Jung 1991/1992: Villijoutsenet - Kolmen kiinattaren tarina

Suom. Kaarina Turtia

Otava. Helsinki.

566s.

Kansi: Marjatta Saastamoinen