Hwang Sun-mi: Kana joka tahtoi lentää

Tämä on tarina Tähkästä, kanasta joka ei enää halua munia. 

Aamuisin Tähkä katselee häkistään, kun muut eläimet kuljeskelevat pihalla vapaana. Tähkä haaveilee vapaudesta ja omasta poikasesta.

Kana joka tahtoi lentää on elämänmyönteinen ja sydämet sulattava pienoisromaani. Korealaisen Sun-mi Hwangin kauniin maailmaahalaavasti kerrottu tarina pohtii tärkeitä arvoja: vapautta, rakkautta, uhrautuvuutta ja iloa. Kirja sopii luettavaksi niin aikuisille kuin lapsillekin. Teos on käännetty useille kielille ja sitä on myyty yli 2 miljoonaa kappaletta. 

Koska joulukuun jälkipuoli kului lähinnä juhlinnan tai pikemminkin yhdessäolon merkeissä, vuoden viimeiseksi luettavaksi sopi oikein osuvasti lyhyt ja keveähkö teos. Tai ainakin lukukokemus oli nopea ja helppo, vaikka teos ei itse välttämättä sitä suoranaisesti ole. Se myös sopii oikein hyvin vuoden 2019 pyrkimyksiini lukea aasialaista kirjallisuutta.

Kun näin tämän teoksen hyllyssä, josta sen sitten lainaksi sain, huomasin ensimmäisenä korealaisen nimen ja seuraavaksi, että teoksen nimi oli syystä tai toisesta jo valmiiksi tuttu. Hetken kuluttua hoksasin, että tätähän on taidettu lukea kirjablogeissa joitakin vuosia sitten, kun teos oli vasta ilmestynyt. Nyt kun kiinnitti huomiota siihen, että tämä on ensinnäkin pienkustantamon julkaisema ja toisekseen mukava lisä siihen turhan vähäiseen määrään aasialaisia, Aasiassa alun perin julkaistuja romaaneja, jotka on suomeksi käännetty, on kirjablogien antama huomio oikein mukava asia. 

Kana joka tahtoi lentää on pienoisromaani, joka on hyvin faabelihenkinen. Tai niin se ainakin tuli luettua: olisi - ainakin itselleni - ollut suorastaan mahdoton ajatus kohdata teos jollakin muulla tavalla kuin odottaen tarinalta jonkinlaista opetusta. Tilanne oli jopa pahempi: huomasin koko ajan lukiessani, että mieleni perukoilla jauhaa jonkinlainen allegoriamasiina, joka haluaa muodostaa teokselle jonkun sopivan allegorisen kehyksen. Onko tässä kyse naisen roolista? Luokkayhteiskunnasta? Vanhemmuudesta? 

Varmasti mistä tahansa noista kehyksistä saisi kokonaistulkinnan aikaiseksi, mutta jouduin suorastaan taistelemaan sitä vastaan, etten ryhtyisi taivuttamaan lukukokemustani niistä minkään ympärille. Halusin nimittäin lukea tämän teoksen lähinnä eläinsatuna, jonka vaikutelmat ja tulkinnat saisivat syntyä tilannekohtaisesti, enkä halunnut käyttää vähäistä lukuaikaa- ja energiaa jonkinlaisen suuren tulkinnan tuottamiseen ja perusteluun.

Itse juonihan on varsin suoraviivainen ja konkreettinen. Eläinten lajityypillinen käyttäytyminen ja elämänpiirit ovat tuttuja ja järkeenkäypiä. Tältä vakaalta pohjalta käsin saattoi lukijana mukavasti arvailla tulevia tapahtumia, ja allegorisen tason etsinnän saattoi unohtaa halutessaan. Näkökulma on Tähkä-kanalla, jonka tarina etenee varsin suoraviivaisesti, joskin välillä epäluotettavaa kertojaa hyödyntäen - kana kun ei aina heti ymmärrä, miten maailma toimii.

Takakannessa painotetaan vahvasti "maailmaahalaavuutta", toisin sanottuna lempeyttä ja tunteikkuutta. Sentimentaalinenhan teos on, juuri sillä tavalla, joka toimii saduissa ja lastenkirjoissa. Jos sellaiseen osaa ja haluaa heittäytyä, toimii se mukavasti. Parasta juonessa kuitenkin lienee se, että siinä on mukana mukava määrä yhteisöllistä ihmiskuvaa, joka väistää lännessä niin hellittyä mustavalkoista hyvä-paha-asetelmaa. 

On mielenkiintoista tietää, että tämä teos on ollut Etelä-Koreassa valtavan suosittu. Itse näkisin syyksi sen, että sen avulla mahdollista välittää yleisesti hyviksi nähtyjä arvoja tavalla, joka sopii monenikäisille. Sen verran yleismaailmallisuutta niissä arvoissa on, että myös länsimaissa ne tunnustetaan hyviksi, joskin kyynisimmät varmaankin jättävät tämän lasten lukemistoksi. 

---

Hwang Sun-mi 2000/2015: Kana joka tahtoi lentää
Suom. Hilla Hautajoki (englanninnoksesta)
Sitruuna Kustannus. Kerava.
140s.
Kuvitus: Nomco
Kansi: Mico Björkqvist & Elina Mickelsson