Catherine Gavin: Linnoitus

Rakkautta, sotaa ja seikkailuja historiallisessa romaanissa, jonka romanttisena parina on kaunis suomalainen aatelistyttö ja amerikkalainen merikapteeni. 

Krimin sodan aikainen tarina vie lukijan vankienkuljetuslaivojen kurjuudesta pariisilaissalonkien ylellisyyteen, Helsingistä Bomarsundin taisteluihin, Tammisaaresta Pietariin, Aurora Karamsinin hilpeistä tanssiaisista englantilaisiin vankityrmiin. Ja Alexandra Gyllenlöven nuoressa sydämessä on tilaa kahdelle rakkaudelle: toinen kohdistuu Suomeen, toinen kuuluu komealle muukalaiselle Brand Endicottille.

Kuuluisa kirjailija ja historioitsija Catherine Gavin on paneutunut Suomen historiaan taiten. Hän on luonut rikkaan, runsaan romaanin ja ajankuvan.

Tavallisesti kierrätyskirjahyllyllä nuuskiessani yritän ohittaa kaikki viihdekirjallisuudelta vähänkin haiskahtavat teokset. Silmäilin hyllyllä nopeasti Wikipedian luonnehdinnan Catherine Gavinista ("Scottish academic historian, war correspondent, and historical novelist") ja ajattelin, ettei tämä teos voi ainakaan sietämättömän viihteellinen olla ottaen huomioon kirjailijan asiantuntemuksen. Otin kirjan mukaani sen enempää siitä tietämättä, ja pian sain huomata lukevani Krimin sodasta kertovaa historiallista - joskin harmillisesti melko viihteellistä - romaania. Sivuhuomiona, teoksen nimeen nostettu linnoitus on muuten Viapori.

Viihteellisyys ei silti häirinnyt niin valtavasti kuin olisi voinut olettaa, sillä historia, se se vasta Gavinilta luonnistuu. En ole lukenut mitenkään suunnattomia määriä historiallisia romaaneja, mutta sanottakoon silti, että Linnoitus oli niistä satunnaisista lukemistani historiallisesti vakuuttavin. Keskiössä eivät ole epookkipuvut, palatsit ja tanssiaiset tai vaihtoehtoisesti sodan etulinja seikkailuineen ja tragedioineen, vaikka kumpaakin Linnoitus sisältää. 

 Sen painopisteenä on kansainvälinen politiikka, ja päähenkilöiden seuraamisen lomaan on ujutettu valtavat määrät tietoa joukkojen liikkeistä, niiden takana olevista päätöksistä, strategioista ja kansainvälisistä suhteista. Päähenkilöt onkin mitä ilmeisimmin valittu taiten, jotta tämä kaikki tieto on saatu ujutettua heidän kauttaan lukijalle ongelmitta.

Keskiössä olevaa romanssia ei ollut kuitenkaan toteutettu yhtä tyylikkäästi. Alexandra oli tietysti suurenmoisen kaunis, hyveellinen ja rohkea, Brand taas karskilla tavalla komea, urhea ja ritarillinen. Toisissaan he rakastuivat... ööh... ainakin ulkonäköön. Taisi siinä olla jotain pientä toisen osapuolen harvojen luonteenpiirteiden arvostustakin ja muutama dynamiikkayritys. Ei siis mitään todelliseen ihmissuhteeseen viittaavaakaan, joten romanssi jäi melko puisevaksi. Geneerinen suhdetta uhkaava "pahis" on saatu myös ujutettua mukaan päihitettäväksi. 

Hahmot olivat pikemminkin paperinukkeja, joita voitiin käyttää historian näyttämöllä.  Paperinukkeus on ollut ehkä enemmän muotia historiallisissa romaaneissa pari vuosikymmentä sitten, mutta itseäni hieman harmittaa, että tällä keinolla muuten ihan uskottavasta historiallisesta romaanista oli tehty sen verran viihteellinen, etten sen parissa voi sanoa suoranaisesti viihtyneeni, vaikka sen loppuun asti luinkin.

Erikoinen asia, johon Linnoituksessa kiinnitin huomioni, oli sen kuvaus Suomesta, joka toi aika lailla mieleen kaikki Saarijärven Paavot sun muut romantisoidut esitykset suomalaisista. Koska muuten historia oli rakennettu hyvinkin mielekkäästi, paatokselliset kuvaukset suomalaisista kirkasotsaisina, lojaaleina, puhtoisuudessaan jopa lapsen tasolla olevina joskin alkukantaisina ja karmiviin muinaisuskoihinsa takertuneina ryysyläisinä hämmensivät toisinaan. (Samoin mukaan ujutettu, varsin inhottava klisee, että kaikki venäläiset naiset ovat "luonnostaan" prostituutioon taipuvaisia.) Alexandra ajaa intohimoisesti itsenäisen Suomen aatetta, joskin hänen kosketuksensa suomalaisten arkeen tuntuu olevan hyvin vähäinen. Lisäksi aatelisneidon hurjaa lojaliteettia yksinkertaisia suomalaisia kohtaan jää hieman ihmettelemään, sillä sille ei sanota muuta syytä kuin että Alexandra "rakastaa Suomea". 

Olenpahan nyt lukenut yhden Krimin sotaan sijoittuvan romaanin. Gavinin vahvan historiallisen näkemyksen vuoksi voin sanoa lukukokemuksen jääneen - hieman yllättävästikin - juuri ja juuri plussan puolelle. Linnoitus ei kuitenkaan tyyliltään ollut lainkaan minun heiniäni, joten palatkoon kierrätyskirjahyllyyn muiden tutustuttavaksi. Ehkäpä joku nauttii enemmän teatraalisesta romanssista Itämeren tyrskyissä.

---

Catherine Gavin 1964/1965: Linnoitus
Suom. Marja Niiniluoto
WSOY. Helsinki.
433s.