Oscar Wilde: Onnellinen prinssi ja muita tarinoita

Irlantilainen näytelmä- ja romaanikirjailija sekä runoilija Oscar Wilde (1854-1900) kirjoitti ja julkaisi myös yhdeksän satua. Onnellinen prinssi ja muita tarinoita kokoaa sadut ensimmäistä kertaa suomeksi yksiin kansiin. Oscar Wilden sadut ovat osa eurooppalaista yleissivistystä ja edelleen elävää satukirjallisuutta.
Kokoelman sadut monipuolistavat Oscar Wilden kirjailijakuvaa Suomessa. Jaana Kapari-Jatan oivaltava käännös loihtii esiin näiden ainutlaatuisten satujen lohdullisen tunnelman, jossa etsitään ja löydetään keinoja selviytyä maailman murheiden keskellä. 

Minun täytyy surukseni ja häpeäkseni myöntää, että olen mennyt ja järkyttänyt kunnianarvoisaa kääntäjä Kapari-Jattaa. Onnellisen prinssin esipuheessa Kapari-Jatta ilmoittaa järkyttyvänsä, mikäli joku kykenee unohtamaan nämä sadut ne kerran luettuaan. No, niin nyt vain silti pääsi käymään. Ostin tämän pokkariversion joskus viitisen vuotta sitten kesälomalla ja lukaisin sen saman tien. Mitään en enää muistanut teoksen uusintalukuun ottaessani, paitsi että kokoelman nimisadussa oli jokin patsas ja kieli oli runollista - siinä kaikki.

Tarkemmin ajateltuna muistan ensimmäiseltä lukukerralta muutakin: melodramaattisuuden joka jätti tuolloin perin kylmäksi sekä jotenkin mikawaltarimaisen suurten ja ylevien tunteiden kuvaamisen. Tällä uudella lukukerralla huomasin näiden seikkojen olevan yhä paikoillaan, mutta satiirin uppoavan jonkin verran paremmin kuin viimeksi. Taisin - mikäli muistikuvat paikkansa pitävät - pitää satuja aiemmin jotenkin teennäisen oloisina ja ylenpalttisuudessaan jopa turruttavina. Niin ne lukukokemukset muuttuvat: nyt yllätyin ja kiinnostuin satujen yhteiskunnallisista ja yhteisöllisistä teemoista ja muutamista äkkivääristä käänteistä enemmän kuin arvasinkaan. Myös koskettavuus oli helpompi aistia tällä kertaa, ja loputtomat ylellisten materiaalien ja kauniiden kasvien ja eläinten luettelot tuntuivat tyyliin oikein sopivilta.

Mainitsemani yhteiskunnalliset teemat kiinnostivat tosin ehkä eri tavalla kuin sadut ovat tarkoittaneet - luin niitä jonkin verran "vastakarvaan". Monessa saduista toistuu perinteinen satuteema, jossa varotellaan rikkauden ja kauneuden sudenkuopista. Milloin rikas joutuu huomaamaan, kuinka paljon tuskaa hänen elämäntyylinsä tuottaa toisille tai kaunis tai komea ei koskaan opi myötätuntoa. Toisaalta köyhyyskin on varsin runollista: köyhä on poikkeuksetta lempeä, uhrautuva ja muita häiritsemättä kärsivä, minkä jälkeen hän on enemmän kuin oikeutettu satumaiseen köyhyydestä pelastumiseen.

Tällainen viesti satujen takana kytkeytyy monella tavoin teoksen läpi tunkevaan uskonnollisuuteen. Köyhän ainoa oikea keino vaikuttaa elämäänsä on kärsiä hiljaa ja siveästi, mikä palkitaan tuonpuoleisessa tai oikein hyvällä mäihällä jo sitä ennen. Rikkaan ja ylhäisen puolestaan tulisi olla lempeä köyhiä kohtaan ja parhaimmillaan palkita nämä tarpeeksi hyveellisen köyhyyden toteuttamisesta - muuten voi löytää itsensä jonkin jumalallisen rangaistuksen kourista. Paino sanalla voi, sillä Wilden saduissa paha ei aina saa palkkaansa.

Tämän satutroopin hävytön rikkominen on osa teoksen satiiria, niin ainakin sen itse luin. Sen lisäksi satiirisuus näkyy erityisesti niissä saduissa, joissa hahmoina on eläimiä, kasveja tai esineitä. Tällöin satiirin kohde ovat paljolti ihmistyypit, jotka pöyhkeilevät, imartelevat itseään aiheetta, kieltäytyvät näkemästä totuutta tai kuvittelevat olevansa muita älykkäämpiä ollen tosiasiassa naurettavia. Myös pessimistit, romantikot, naiivit ja saivartelijat saavat osansa. Näissä saduissa kaikenlainen itsensä alleviivaaminen, oman napansa ympärillä pyöriminen ja turhantärkeys kostautuu usein naurunremakalla tai pahimmillaan onnettomalla kohtalolla. Siinä mielessä osuva satiirin kohde, että harva lähipiirinsä turhantärkeiden yksilöiden itsekorostuksesta nauttii, joten heistä pilaa tehtäessä naurajia riittää ja puolustajia on vähän.

On yleisesti tunnettu totuus, että mitä kuuluisampi kirjailija, sitä suuremmalla hänen nimensä on kirjan kannessa suhteessa kirjan otsikkoon. On siis perusteltua todeta, että Wildeä pidetään edelleen yleisesti merkittävänä kirjailijana - asianlaita, jota en suoraan sanoen epäillytkään. Olen lukenut häneltä jo joskus vuosia sitten Dorian Greyn muotokuvan, josta muistan erityisen hyvin maalauksellisen kielen ja mahtipontisuudessaan tavallaan satumaisen juonen. Samaa äkkivääryyttä ja älykästä moraalista pohdintaa on hahmotettavissa myös Onnellisen prinssin saduissa. Minulle jäi kokoelman saduista hyvin samanlainen olo kuin Dorian Greystä: ne kaikki ovat moraaliin liittyviä teemoja käsitteleviä, kauniilla yksityiskohdilla kuorrutettuja ja melodramaattisia kertomuksia.

Esimerkiksi saduissa käytetty kristillinen kuvasto ja sen häilyminen kaikkien satujen taustalla oli itsestäänselvyytensä vuoksi hyvin 1800-lukulaista. Vaikka saduissa esitettiinkin - ehkä aikanaan pöyristyttävästi, voisin kuvitella - satuhahmojen kuten merenneitojen elävän rinnan kristikunnan kanssa mutta sen ulkopuolella ja vieläpä hyveellisyyteen kykenevinä olentoina, ei teos silti suoranaisesti kyseenalaista mitään. Itse luin viittaukset ihmeellisiin ja suloisiin satuolentoihin lähinnä jonkinlaiseksi antiikin ihannoinniksi ja estetisoinniksi. Konfliktin mahdollisuus kristillisen perinteen kanssa ohitetaan olankohautuksella ja samalla sekoitetaan iloisesti kaksi erilaista ja ristiriitaistakin perinnettä toisiinsa. 

Sadun lajityypissä asetelma on tavallaan tyypillinen - onhan niissä toisinaan kansanperinteeseen sekoittunut kristillisyyttä - mutta arkipäiväisen kansanuskon sijaan myyttiseksi elementiksi on valittu ylevä antiikki. Siten sadut eivät ole mitä tahansa satuja, vaan pikemminkin taidesatuja: kasvukertomuksia ja täynnä symboliikkaa sekä myyttivaikutteita. Kyseinen laji oli lisäksi kovasti muodissa 1800-luvun loppuvuosikymmeninä ja kaiketi vielä 1900-luvun alussakin, joten ajallisestikin nämä sadut olisivat luonteva osa taidesatulajia.

Nämä sadut ovat tietysti aikansa tuotteita, kuten mikä tahansa muukin kirjallisuus. Pohditut aiheet poikkeavat paljon nykypäivän ajankohtaisista teemoista ja monet nykyään problematisoidut aiheet on ohitettu varsin suoraviivaisesti. Näin nykylukijana silmään pisti erityisesti populaarikulttuuria edelleenkin riivaava eri ihmisryhmien eksotisointi, joka tietysti oli satujen kirjoitusaikana arkipäivää ja ainoa Keski-Euroopassa käytössä ollut kehys esimerkiksi itäisten tai pohjoisten kulttuurien tarkasteluun. Lisäksi Wilde eksotisoi niin vahvasti aivan kaikki hahmojaan, että sitä voi jo pitää esteettisenä valintana, mikä ei kuitenkaan tee tyhjäksi ongelmallista aspektia. Olen kuitenkin Kapari-Jatan loppusanojen kanssa yhtä mieltä siitä, että näitä ongelmallisia osuuksia ei tule karsia tai peitellä. Ne voivat toimia ajatusten herättäjinä ja reflektion hetkinä nykylukijalle.

Wilden satukokoelma on sen verran klassikko ja tyyliltään persoonallinen, että se pysynee hyllyssäni jatkossakin - ellei sitten eteen tule jotakuta sellaista, jonka tiedän pitävän siitä vielä enemmän. Eri vuosisadoilla hallinneet mentaliteetit ovat kiinnostavia ja hyödyllisiä hahmottaa, ja vaikka saduissa se välittyyksin vain yhden taiteilijan tulkinnan kautta, kertoo kokoelma silti jotakin ajastaan. Ja ovathan ne sadut ihan sieviä itsessäänkin.

---

Oscar Wilde 1888-1891/2009: Onnellinen prinssi ja muita tarinoita
Suom. Jaana Kapari-Jatta
Teos. Helsinki. 
206s.
Kansi: dog design

Kommentit

Viikon luetuimmat