Martta Haatanen: Matara

Hilda Pirkkiö laski sokeriastian tarpeettoman kovakätisesti vilpolan pöydälle – keskelle pöytää, niin kuin hän sen aina asetti. Porsliinin helähdys pöytälevyä vasten oli kuin piste ja päätös hänen kiivaantiukoille ajatuksilleen. ”He odottavat minun aloittavan – ehkä ratkaisevan koko pulman”, hänen ajatuksensa kertasivat. Hilda Pirkkiön tällaiset ajatukset eivät koskaan olleet alakuloisia. Päinvastoin hän tunsi jälleen olevansa tärkeä ja siitä syystä mielensä sisimmässä riemastunut. Seisoessaan vilpolan puunvärisellä, öljytyllä lattialla kädet lanteilla hänestä ei ollut sopimatonta joutua perheen asioiden voimakkaimmaksi järjestäjäksi. Hän oli aina sellainen ollutkin.

Takakansitekstin sijaan kirjan esittelynä on tällä kertaa sen alku - en onnistunut edes googlettamalla löytämään yhdenkään Mataran painoksen takakansitekstiä. Tämä lukemani painos oli näemmä ensimmäistä painosta ja täysin vailla minkään valtakunnan kansilehtiä. Otin kirjan mukaani kierrätyskirjahyllystä pikaisen googletuksen jälkeen, sillä etenkin Kirjasammon sivu sai Mataran vaikuttamaan lupaavalta määreen "psykologinen romaani" vuoksi. Nimi Matara hämmensi aluksi, sillä sanana se ei ollut minulle ennestään tuttu. Syyksi paljastui tietämättömyyteni kasvimaailmasta: matarat ovat yksivuotisia, sievästi kukkivia ruohokasveja, joita Suomessa kasvaa toistakymmentä lajia.


Matara-kasvi rinnastuu kirjassa oman tulkintani mukaan Kirstin hahmoon. Hän on nuori tyttö, joka tulee osaksi leski-isä Alfredin ja kolmen keski-ikäisen tyttären, Hildan, Senjan ja Allin, yhteiselämää Alfredin uutena vaimona. Teoksen psykologinen ote keskittyy siihen, mitä muutoksia tämä tilanne tuottaa isän ja tytärten suhteeseen sekä koko talouden dynamiikkaan. Kun syvästi uskonnollinen, moraaliltaan horjumaton ja vaatimattomaan elämään jääräpäisesti hakeutuva Kirsti asettuu yltäkylläiseen sukupappilaan, alkavat sekä Alfred että hänen kolme tytärtään pohtia elämäänsä, tekojaan ja valintojaan uudesta näkökulmasta.

Suuressa osassa tätä näkökulmien analysointia on Kirstin uskonnollisuus, joka toimii hänen moraalikäsityksensä horjumattomana pohjana. Kirjassa on olemassa myös hahmo, Kirstin uuden perheen Assi-serkku, joka on olemassa paljolti vain haastaakseen Kirstin ajatusmaailman. Assi on vapaamielinen, suorapuheinen ja kaikkea muuta kuin vaatimaton, ja usein hänen ja Kirstin keskustelut töppäävät kummankin ollessa täysin kykenemätön ymmärtämään toista. Mielenkiintoista onkin, että Kirsti näytetään hyvin pyhimysmäisessä valossa: hänen hyveellisyytensä, hartautensa ja nöyryytensä saa kaikki ympärillä olevat katsomaan peiliin ja löytämään itselleen uuden suunnan - joskaan ei silti Kirstin jalanjäljissä, mikä vähentää mukavasti teoksen paatoksellisuutta. Kirsti tulee perheen elämään yllättäen ja lähtee siitä nopeasti, mutta seuraukset ovat peruuttamattomat, onneksi hyvässä mielessä. 

Haatanen kirjoittaa arkisen kaunista tekstiä, joka tuo mieleen kesäillan. Kirjan perustunnelma on jotenkin mukavan inhimillinen ja lämmin. Tapahtumat keskittyvät hyvin arkisiin ja vähäeleisiin tapahtumiin, mikä antaa teokselle myös siihen sopivaa hienovaraisuutta. Kenenkään elämää ei muuta välttämättä suuri tragedia tai valtavat elämänmuutokset: jo se, että lähistöllä on joku, jonka kautta peilata omia valintojaan ja vaikuttimiaan voi vaikuttaa ihmiseen mitä vahvimmin. Pohjasävy ei kuitenkaan ole perisuomalaiseen tapaan lohduton, vaan rauhallinen, mietiskelevä ja surujenkin keskellä jotenkin pehmoinen. 

Ehkä siksi, että hahmot on esitetty armahtavasti ja inhimillisesti ja he haluavat toisilleen pyytettömästi hyvää, vaikka oman elämän kolhut tai pelot eivät aina periksi antaisikaan. Matara on ensisijaisesti perheen tarina - perheen, joka kuitenkin koostuu ajattelevista ja tuntevista yksilöistä. Kirstin liki särötön virheettömyys hahmona ei missään vaiheessa häiritse, sillä hänen henkilökohtaisessa rauhassaan on jotakin suorastaan tuudittavaa. Muutama epäröinnin hetkikin hänellä on. Lisäksi Kirsti on kuin toisesta maailmasta: hän tulee perheen elämään yllättäen ja lähtee nopeasti omaan suljettuun elinpiiriinsä jättäen jälkeensä vain muutoksen.

Matara on psykologinen perheromaani, joka ei luotaa ihmismielen synkimpiä nurkkia vaan ihmisluonnon rajallisuutta hyvistä aikeista ja rakkaudesta huolimatta. Toisaalta se käsittelee ihmisen kykyä uudistua, vaihtaa näkökulmaa ja miettiä omia valintojaan ja asennettaan. Koskaan ei ole liian myöhäistä arvioida elämäänsä uudelleen, tuntuu Matara sanovan. 

Lukukokemus oli mukava ja toisaalta piristäväkin - psykologisen romaanin ei välttämättä tarvitse olla synkkä tai traaginen ollakseen tarkkasilmäinen. Olen tyytyväinen, että luin Mataran, mutta omaan hyllyyni en taida sitä nyt jättää. En ainakaan näe itseäni kaipaamassa toista lukukertaa. Toivon mukaan siis Mataran kierrätyshyllystä poimiva saa yhtä miellyttävän lukukokemuksen kuin minä.

---

Martta Haatanen 1950: Matara
WSOY. Helsinki.
199s. 

Kommentit

  1. No kyllä Mataran harmonisuus tuntuu ihan tarttuneen tekstiisikin! Semmoinen vastakohtaisuus tämän päivän tunnelmille voisi olla tarpeellista.
    Meillä mökillä Turun saaristossa kasvaa sekä kelta- että valkomataraa. Ne kukkivat isoina pilvimäisinä ryppäinä ja hunajalta tuoksuvina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kyllä oikein lämmittävä lukukokemus! Jos haluaa jotakin maailmantuskaa lievittävää luettavaa, Matara sopii siihen tarkoitukseen.

      Mahtavat olla kauniita ja kesäisiä nuo mökkimataranne!

      Poista

Lähetä kommentti

Viikon luetuimmat