Kalle Päätalo: Selkosen kansaa
Selkonen elää voimakkaita kasvun vuosia KALLE PÄÄTALON romaanissa. Pula-aika hellittää otettaan. Naavalan silta, jota Tampereen poika eli tiemestari Kosti Mäkinen rakennutti, on valmis. Auton hurina rikkoo selkosen hiljaisuuden, ja lauantaisin sillalla tanssitaan.
Alati vaikuttaa täällä selkosen voimakas luonto mahtavana draamallisena tekijänä. Aurinkoiset päivät, valoisat kesäyöt, synkät sateet, kuutamot ja pakkasyöt luovat tunnelmia, antavat alkusysäyksen selkosen piirissä olevien ihmisten käyttäytymiselle ja teoille.
Selkosen kansaa on Koillismaa-sarjan toinen osa ja jatkaa koillismaalaisten tarinaa vain puolisen vuotta sen jälkeen, mihin ensimmäinen kirja sen jättää. Alkuosa teoksesta meni hyvällä vauhdilla, keskellä taas eteneminen kangerteli hetken, kunnes loput parisataa sivua tuli luettua hyvällä tahdilla loppuun. Tällä lukutahdilla ei tosin ollut mitään tekemistä itse teoksen sisällön kanssa; Päätalon teksti on varsin tasalaatuista. Sen sijaan oma lukumotivaationi rakoili muutamassa kohdassa mielentilan ottaessa hudin tekstistä, mutta loppupuolella muistin jälleen, mikä Koillismaassa on niin mukavaa: läpitunkeva arkisuus.
Lämmin ja inhimillinen ote kerrontaan havainnollistui jo Koillismaassa, kun havahduin siihen tosiasiaan, että halusin ehdottomasti tietää, mitä kullekin hahmolle tapahtuisi. Selkosen kansassa kirjasarjan maailman upotusvoima tuli jälleen todennetuksi, kun käänteet ikävään suuntaan saivat niskakarvat pystyyn ja onnelliset käänteet taas aidon huojennuksen pintaan.
Vaikka aloin Selkosen kansassa kiinnittämään aiempaa enemmän huomiota hahmojen vahvemmaksi käyvään tyypittelyyn, tasapainottaa kuitenkin ymmärtäväinen näkökulma esitystä siten, ettei kukaan vahvoista keskeisistä piirteistään huolimatta pääse pelkistymään vain muutaman luonteenpiirteen ympärille. Näin toisen osan puitteissa kuitenkin on huomattava, että hahmoille on jo paikoitellen muodostunut tietty voimakas profiili, jonka tasapainottamisen seuraaminen tulee olemaan kiinnostavaa.
Vaikka aloin Selkosen kansassa kiinnittämään aiempaa enemmän huomiota hahmojen vahvemmaksi käyvään tyypittelyyn, tasapainottaa kuitenkin ymmärtäväinen näkökulma esitystä siten, ettei kukaan vahvoista keskeisistä piirteistään huolimatta pääse pelkistymään vain muutaman luonteenpiirteen ympärille. Näin toisen osan puitteissa kuitenkin on huomattava, että hahmoille on jo paikoitellen muodostunut tietty voimakas profiili, jonka tasapainottamisen seuraaminen tulee olemaan kiinnostavaa.
Selkosen kansaa loppuu tilanteessa, jossa sota on jo täydessä rähinässä, yksi jos toinenkin hahmoista suuntaa rintamalle ja Koillismaata evakuoidaan. Jo siinä vaiheessa, kun ensi kerran silmäilin Koillismaa-sarjan osien nimet läpi, oli kolmannen osan nimi jo varsin paljastava: Myrsky Koillismaassa. Kun on kyse Suomen historiasta 1900-luvulla, ei paljon tulkinnan varaa jää.
Seuraavaksi ovat vuorossa sotavuodet, joiden kuvaus on edelleen muotia 2000-luvulla kotimaisessa kirjallisuudessa. Onkin kiinnostavaa lukea niitä vasten Selkosen kansan ja Myrskyn Koillismaassa aikalaistulkintoja, vaikka toki 60-luvulla kirjoitettuja. Jo Selkosen kansan lopussa on aistittavissa se painostava tunnelma ja valtava epävarmuus, joka on vielä aikaisempaa toimeentulon kanssa kamppailuakin valtavampi.
Seuraavaksi ovat vuorossa sotavuodet, joiden kuvaus on edelleen muotia 2000-luvulla kotimaisessa kirjallisuudessa. Onkin kiinnostavaa lukea niitä vasten Selkosen kansan ja Myrskyn Koillismaassa aikalaistulkintoja, vaikka toki 60-luvulla kirjoitettuja. Jo Selkosen kansan lopussa on aistittavissa se painostava tunnelma ja valtava epävarmuus, joka on vielä aikaisempaa toimeentulon kanssa kamppailuakin valtavampi.
Siinä, missä Selkosen kansaa oli ensimmäistä osaa, Koillismaata, sata sivua pidempi, ylettää kolmas osa Myrsky Koillismaassa jälleen sata sivua pidemmälle. En ole varma, pidänkö tästä kehityksestä sikäli kun tiedän, että tulossa on erittäin paljon ja läpikotaisen oloisesti kaikissa mahdollisissa kulttuurin muodoissa käsitelty teema, sotavuodet. Yritän silti luottaa siihen, että Koillismaa-sarja käsittelee tätäkin aihetta tavalla, joka olisi ainakin minun lukuhistoriani kannalta uusi. Ainakin jo Selkosen kansaa esitteli loppupuolella mukavan maanläheisen näkökulman sodan alkuun - saa nähdä, säilyykö Koillismaan ja Selkosen kansan tunnelma rintamalle saavuttaessa. Se selvinnee seuraavassa osassa.
Yleisluonnehdintana Selkosen kansaa jatkaa varsin tyydyttävästi Koillismaassa esiteltyjen kyläläisten tarinaa. On todella kiinnostavaa seurata, miten hahmot kasvavat ja kehittyvät vuosien ja vuosikymmenten aikana ja millainen on kenenkin kohtalo. Samalla kuvattu historiallinen miljöö on valtavan kiehtova arjen, yhteiskunnan ja kulttuurin kuvauksen kannalta: se on samalla jotenkin todella tuttua ja todella vierasta.
Koillismaa-sarja:
Koillismaa
Selkosen kansaa
Myrsky Koillismaassa
Myrskyn jälkeen
Mustan lumen talvi
Koillismaa-sarja:
Koillismaa
Selkosen kansaa
Myrsky Koillismaassa
Myrskyn jälkeen
Mustan lumen talvi
Kalle Päätalo 1962/1971: Koillismaa: Selkosen kansaa
Jyväskylä. Gummerus.
545s.
Kansi: Onni Vuori
Hyvää pohdintaa luk6ha4ar. Itselleni hyvinkin tuttu ja mieleinen kirjasarja. Yksi paha virhe kirjailijalle sattui Koillismaa romaanin ja Selkosen kansaa romaanin kanssa. Koillismaa alkoi vuodesta 1934 ja päättyi 1936 syksyyn. Selkosen kansaa kirjan alussa mainitaan, että Naavalan siltaa rakennettiin vuoen verran ja silti kirjailija on elävinään kirjan alussa ilmeisesti vuotta 1936. Vuosi 7n jonnekin hukattu, en tiedä huomaditko tätä seikkaa, minua se on kiusannut aina?
VastaaPoistaKas. Itsehän en tuota huomannut lainkaan ennen kuin nyt, kun sanoit. Kaikenlaisia kirjoitus- ja ajatusvirheitä sekä jäämiä aiemmista luonnoksista näkee aina silloin tällöin ihan kaikenlaisissa teoksissa.
Poista